Erä Akatemia voitti kotiavauksensa

18.09.2016

Erä Akatemia aloitti urakkansa Divarissa voitolla HIFK:sta 10-8 Mosahallissa. Ensimmäisessä erässä mentiin kovalla intensiteetillä ja Akatemia pääsi johtoon erän kuudennella minuutilla Henri Luoman iskiessä avausmaalin.

Toista osumaa ei jouduttu odottelemaan kovinkaan kauan aikaa, kun Sauli Taipale iski edustuksesta lainassa olleen Ilkka Kosken syötöstä pelin numeroihin 2-0. Ennen ensimmäisen erän loppua ote hieman katosi ja tauolle mentiin IFK:n johtaessa 3-2.

Toisessa erässä HIFK hyytyi ja Erä Akatemia alkoi takoa maaleja. Erää oli pelattu vajaa kolme minuuttia, kun Luoma iski illan toisen osumansa ja tasoitti pelin. Tarina jatkui samalla kaavalla myös viisi minuuttia myöhemmin ja asialla oli Luoma.

Henri Luoma iski toisessa erässä peräti neljä maalia, joka on lajista riippumatta hyvin harvinainen temppu. Lisää erikoisuutta erään toi se, että Luoman kaksi viimeisintä maalia tuli alivoimalla Miika Iskaniuksen istuessa jäähyllä.

Kolmanteen erään Akatemia iski vielä kaksi maalia. Ote oli kotijoukkueella eikä HIFK päässyt uhkaamaan tulossa olevaa voittoa. Viidestä takaisku maalista huolimatta Erä Akatemia marssi ottelussa vakuuttavaan voittoon.

Teksti: Joni Hildén

24.03.2017EräViikingit C03-pohjoisen ensimmäiset pelaajakiinnitykset
14.05.2017Grand Gaala 19.5.2017
09.03.2017Erä Akatemia välieriin suoraan kahdella voitolla
26.09.2016Erä Akatemialle pisteet Loviisasta
26.09.2016EräViikinkien junioreiden viikkokatsaus
18.09.2016Erä Akatemia voitti kotiavauksensa
05.06.2016EräGaala päätti kauden 2015-2016
03.05.2016EräGaala lauantaina 14.5 klo 17.30
24.03.2016Salibandyn jättiläiset yhdistyvät ? helsinkiläisestä EräViikingeistä maailman suurin salibandyseura
14.03.2016Erän junioreiden pudotuspelikevät vauhdissa!

Siirry arkistoon »