E04 -pojat Etelä-Suomen aluelopputurnauksessa

26.04.2016

E1 –ikäluokan (2004 –syntyneet) aluelopputurnaus järjestettiin Mosahallin hienoissa puitteissa 23.4-24.4. Lauantaina pelattiin alkusarjan pelit kahdessa, kolmen joukkueen lohkossa (A-lohko Oilers Blueflames, Blackbirds Musta ja M-Team, B-lohko Erä Sininen, PSS ja Tiikerit Red). Sunnuntaina pelattiin välierät sijoitusottelu sekä pronssi- ja finaaliottelu.

04 –pojat pääsivät aluelopputurnaukseen oman lohkon piikkipaikalta, voittamalla eliittisarjassa kaikki ottelut. Lopputurnauksessa samaan alkulohkoon tuli eliittilohko A:ssa toiseksi sijoittunut PSS sekä oman lohkon kolmonen, Tiikerit.

Aluelopputurnaus käynnistyi alkusarjan ottelulla Tiikereitä vastaan lauantaina. Ottelu oli alkoi tasaisesti sekä hieman hermostuneesti ja Tiikerit siirtyi johtoon, kun ottelua oli pelattu vain 2,5 minuuttia. Erä kuittasi kuitenkin tasoituksen seuraavassa vaihdossa. Tasaisessa ottelussa maaleja tehtiin vuorotellen, mutta lopulta Erä teki maalin enemmän ja ottelu päättyi Erän voittoon 5-4.

Päivän toisessa ottelussa vastaan tuli PSS, joka oli voittanut Tiikerit niin ikään 5-4. Erän ja PSS:n jatkopaikka välierissä oli siis selvä. Tämäkin peli oli eräläisiltä hieman hermostunutta. Ottelussa maaleja tehtiin vuoron perään ja pitkään näytti että joukkueet päätyvät tasatulokseen 4-4. Aivan ottelun lopussa Erälle vapari, josta Erän kapteeni painoi pallon maalin perukoille tolpan kautta. Tämäkin ottelu päättyi tulokseen 5-4, Erän viedessä pisteet. Näin olleen Erä lohkoykkönen neljällä pisteellä, PSS lohkokakkonen kahdella pisteellä ja Tiikerit kolmas.

Välierässä vastaan asteli tuttakin tutumpi Keravan Blackbirds, joka oli sijoittunut omassa lohkossaan toiseksi. Erä lähti otteluun vahvasti ja siirtyi johtoon jo ottelun toisessa vaihdossa. Erä onnistui vielä kertaalleen ensimmäisen erän lopussa ja näin ollen ensimmäiselle erätauolle lukemissa Erä 2, Blackbirds 0. Toisen erän alkuun Blackbirds tuli vahvasti ja kavensi heti erän alussa 2-1:een. Näissä lukemissa tahkottiin pitkään, kunnes Erä siirtyi 3-1 johtoon toisen erän lopulla. Kolmannessa erässä Blackbirdsille tuomittiin jäähy ja Erä siirtyi ylivoimalla 4-1 johtoon. Ottelun lopussa Erä kaunisteli vielä lukemia kahdella maalilla. Erälle voitto lukemin 6-1 ja finaali odotti!

Finaalissa vastaan tuli Esport Oilers Blueflames, joka oltiin kohdattu syksyn kilpasarjassa kahdesti. Molemmat ottelut olivat päättyneet maalin erolla, toinen Oilersille ja toinen Erälle, joten odettavissa oli tasainen vääntö. Finaali alkoi lievällä Oilers painostuksella, mutta paikkoja oli myös Erällä. Ensimmäisessä erässä ei maaleja nähty ja toiseen erään lähdettiin lukemista 0-0. Toisen erän alkuun tuli vahva Oilers ja menikin nopeasti 3-0 johtoon. Aikalisä rauhoitti Erän pelaamista ja sinipaitainen ryhmä kavensi pelin 3-1:een. Näistä lukemista lähdettiin kolmanteen erään. Kolmas erä oli vauhdikas ja tilanteita oli molemmissa päissä. Ainoan maalin teki Erä luvuiksi 3-2. Enempää maaleja ei ottelussa nähty ja näin ollen Oilers toistamiseen 04 –ikäluokan aluemestariksi. Onnittelut!

Pronssiottelussa Blackbirds voitti PSS:n luvuin 4-3. Onnea Blackbirdsille pronssista.

Kokonaisuutena Erän 04:sten kausi oli todella hyvä. Pelasimme oman ikäluokan sarjassa  24 peliä, joista voitimme 22 ja hävisimme 2. Sen lisäksi saimme paljon oppia vuotta vanhempien kilpasarjasta, josta pääsimme 03 –ikäluokan eliittisarjaan! Sijoituksemme D2 –eliittisarjassa oli 4.

Kausi jatkuu vielä Eerikkilän FBA:n merkeissä toukokuussa sekä Sähly SM:n ja Selected Player-leirin myöt kesäkuussa ennen pienelle kesätauolle siirtymistä

Ensi kaudelle on tarkoitus kasvattaa joukkueen kokoonpanoa muutamilla pelaajilla,  tulemme harjoittelemaan n. kolme kertaa viikossa, sekä osallistumme sekä D2 (04) ja D1 (03) kilpasarjoihin.

Erä 04 Sininen kiittää kaikki vastustajia, tuomareita, sekä vanhempia hienosta kaudesta, ensi kaudella taistellaan jälleen.

24.03.2017EräViikingit C03-pohjoisen ensimmäiset pelaajakiinnitykset
14.05.2017Grand Gaala 19.5.2017
09.03.2017Erä Akatemia välieriin suoraan kahdella voitolla
26.09.2016Erä Akatemialle pisteet Loviisasta
26.09.2016EräViikinkien junioreiden viikkokatsaus
18.09.2016Erä Akatemia voitti kotiavauksensa
05.06.2016EräGaala päätti kauden 2015-2016
03.05.2016EräGaala lauantaina 14.5 klo 17.30
24.03.2016Salibandyn jättiläiset yhdistyvät ? helsinkiläisestä EräViikingeistä maailman suurin salibandyseura
14.03.2016Erän junioreiden pudotuspelikevät vauhdissa!

Siirry arkistoon »